Miten sinun peltikattosi on kiinnitetty?
Peltikattojen kiinnittäminen on kehittynyt hitaasti, mutta varmasti. Kehitys on ollut myös tarpeen, sillä 60- ja 70-luvun naulakiinnityksillä järjestettiin katon omistajille runsaasti ylimääräisiä huoltotöitä.
Monia ongelmia aiheuttavat katenaulat
Kaikki timpurit tietävät, että naula tuppaa nousemaan säälle alttiissa rakenteessa, jos sitä ei kontkata tai niin kuin jossain päin Suomea sanotaan, kotkata. Katolla kontkaaminen on mahdotonta. Sen seurauksena moni on käynyt katollaan hakkaamassa kohonneita nauloja vuosi vuoden perään. Ja sitten on vaihdettu nauloja ruuveihin (puolimädäntyneisiin ruoteisiin) ja viimein koko katto uuteen.
Vasarakiinnitykseen itseensä liittyy kaksi ongelmaa. Ensimmäinen on se, että naula lyödään usein liian tiukkaan, jolloin tiiviste menee pilalle. Tiivisteet olivat nauloissa yleensä aika heikkoja jo ostettaessa, joten lopputulos oli ikävä. Toinen nauloihin liittyvä ongelma liittyy edelliseen ja on viimeinen vasaran napautus. Naulaamisen rutiiniin kuuluu, että naulan päähän lyödään ”varmistus”, joka tekee peltiin kattonaulan ympärille vettä keräävän lommon. Tämä pahentaa vuoto-ongelmaa merkittävästi. Kokeneet katonnaulaajat osasivat varoa viimeistä lyöntiä, mutta vahinkoja sattui melko varmasti joka katolla. Ja kokemattomille paljon.
Naulalle voitiin jättää kunnolla hyvästit, kun akkuporakoneet kehittyivät riittävän hyviksi ja halvoiksi. Vaikka onhan niitäkin ihmisiä yhä olemassa, jotka eivät usko, että kuussa on käyty ja ettei naula ole oikea kiinnike peltikatolle. Evoluutio vähentää tätä porukkaa pikku hiljaa.
Pitkä ruuvi profiilin harjalla
Naulasta siirryttiin nykyiseen ruuvikiinnitykseen hitaasti menetelmiä kehitellen. Ensin kiinnitystä tehtiin entiseen naulakiinnityksen tapaan profiilin harjan päältä. Suorauraisilla profiileilla harjalta kiinnittämiseen liittyy jonkin verran ruuvin kohoamista, koska profiili työntää lämpölaajenemisen vuoksi profiilin yläosaa ylös eikä ruuvin pitovoima aina riitä sitä vastustamaan. Tiivistekään ei tykkää lämpöliikkeen aiheuttamista vääntelyistä. Muotokatteilla, kuten tiilikuvioisella katteella, lämpöliikkeen aiheuttama vääntelyongelma on vähäisempi, koska profiili on joustavampi.
Lyhyt kateruuvi profiilin pohjalla
Kehitys johti nykykiinnitykseen, kun luottamus ruuvin tiiviyteen kasvoi kokemusten myötä. Vesi juoksee pääasiassa uran pohjalla ja jos tiiviste ei pidä, niin vuoto-ongelmat ovat pahemmat kuin harjalta kiinnitettäessä. Tämän takia siellä on käytettävä hyvää ruuvia ja oikein kiinnitettynä. Kattopellin kiinnittäminen profiilin pohjalta on pitävämpi ja varmempi ratkaisu kuin kiinnittäminen profiilin harjalta.
Mutta ei peltikatteen kiinnittäminen profiilin pohjalta yksin autuaaksi tee. Tarvitaan hyvä, rakennusmääräysten mukainen kateruuvi. Hyvä kateruuvi kestää käyttöpaikan ilmastorasituksessa yhtä kauan kuin rakennuksenkin on suunniteltu kestävän ja on korroosiokestävyydeltään yhtä hyvä kuin teräskate. Näiden vaatimusten mukaisella kateruuvilla peltikatteen kiinnitys on luotettava ja kestävä.