Johtaako CE-merkki harhaan?
CE-merkkiä on käytetty melko pitkään esimerkiksi kone- ja sähkötuotteissa. Uuden rakennustuoteasetuksen myötä se tuli pakolliseksi 1.7.2013 lähtien kaikissa EU-maissa niille rakennustuotteille, joille on laadittu harmonisoitu tuotestandardi. Jos tuotteet eivät kuulu harmonisoidun tuotestandardin piiriin, se voidaan CE-merkitä vapaaehtoisesti. Tällöin tuotteelle pitää hakea ensin ETA-hyväksyntä.
On tärkeää ymmärtää, että CE-merkin käyttöönoton tarkoitus on ollut pelkästään kaupankäynnin helpottaminen EU-maiden välillä. Sen käytöllä on haluttu poistaa eri EU-maissa käytetyt maakohtaiset hyväksyntämenettelyt, joilla on estetty ja hidastettu tuontia.
Suuri kansa on valitettavasti alkanut uskoa – koska sen on haluttu uskovan – että CE-merkki takaa laadun ja turvallisuuden. Näin asia ei ole. On erittäin valitettavaa, että ympäristöministeriö ei ole CE-merkin lanseerauksessa tuonut tätä puolta lainkaan esille. Sen sijaan Tukes, jonka tehtävänä on valvoa CE-merkin oikeaa käyttöä, korostaa kyllä, ettei CE-merkki ole tuotteen turvallisuuden tai paremmuuden tae.
Nykyinen CE-merkin käyttötapa antaa hyvän mahdollisuuden vähemmän tunnollisille valmistajille. Miksi väitän näin? Katsotaanpa, millaista informaatiota viranomaiset edellyttävät valmistajien kertovan asiakkaille. Vaikka tuotteella on kymmenen tärkeää, tuotteen toimintaan olennaisesti liittyvää ja standardissa mainittua ominaisuutta, ei valmistajan tarvitse ilmoittaa niistä kuin yksi suoritustasoilmoituksessaan. Suoritustasoilmoitus on se valmistajan dokumentti, josta asiakas näkee tuotteen ominaisuudet. Otetaanpa lainaus ympäristöministeriön sivuilta:
”Jos valmistaja ei halua ilmoittaa jonkin ominaisuuden arvoja, hän voi laittaa tälle kohdalle NPD (no performance determined = suoritustasoa ei ole ilmoitettu). Valmistajan on ilmoitettava vähintään yksi rakennustuotteen perusominaisuuksiin liittyvä suoritustaso, jolla on merkitystä aiotun käyttötarkoituksen kannalta tapauksissa, joissa jäsenmaalla ei ollenkaan asiaan liittyviä viranomaissäädöksiä.”
Tämä johtaa siihen, ettei asiakas saa tietää kaikista tuotteen käytön kannalta olennaisista ominaisuuksista, jos niistä ei ole säädetty suomalaisissa viranomaismääräyksissä tai valmistaja jättää ne ilmoittamatta. Aika älytöntä, vai mitä?
Toinen paha ongelma CE-merkin suhteen on se, että kukaan ei valvo sen käyttöä aktiivisesti. Valvontavastuu on sysätty kansalaisille, jotka voivat ilmoittaa Tukesille havaitsemastaan väärinkäytöksestä. Ilmoituksen saatuaan Tukes aloittaa oman prosessinsa, ja arvatenkin resursseja työhön on varattu vähän.
Otetaanpas pari esimerkkiä siitä, miten CE-merkinnät voivat johtaa kateruuvin valitsijan harhaan.
Monella kateruuvin valmistajalla ja maahantuojalla on CE-merkki, joka perustuu vapaaehtoiseen ETA-menettelyyn. Näiden kateruuvien ETA-hyväksynnät pohjautuvat korroosiokestävyyden osalta standardiin EN 1993-1-3. Kyseinen standardi ei tunne maalattuja ruuveja, joten maalatut kateruuvit tulee käsitellä niiden metallisen pinnoitteen mukaan. Kun tarkastellaan pinnoitteelle asetettuja vaatimuksia eri ilmastorasitusluokissa, nykyisten CE-merkittyjen kateruuvien pinnoitteet täyttävät vain ilmastorasitusluokan vaatimukset C1 eli ne soveltuvat kuivaan sisäilmaan. Ilmastorasitusluokista voit lukea lisää.
Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki CE-merkityt, maalatut kateruuvit on luokiteltu sisäkäyttöruuveiksi, joten niitä ei saa käyttää ulkona. Tätä ei mainita valmistajien tai maahantuojien suoritustasoilmoituksissa. Eräs kateruuvien maahantuoja puolestaan viittaa omassa CE-merkissään standardiin, joka on kipsilevyruuvien standardi. Monellakohan suomalaisella peltikatolla on sisäkäyttöön tarkoitetut ruuvit?
Kannattaa myös olla tarkkana CE-merkin muodosta. CE voi tarkoittaa myös sitä, että tuote on Kiinassa valmistettu. Huomaatko eron?
